Keväisellä lounaalla kohtaamisia ja autoalan ajankohtaisia asioita


Vihdoin taas, muutaman vuoden tauon jälkeen, kokoonnuimme yhdessä asiakkaidemme kanssa lounaalle idylliseen Backaksen kartanoon markkinakatsauksen, kohtaamisten ja autojen koeajojen merkeissä.

Koronatilanteen rauhoittuessa meillä Autokeskuksen yritysmyynnissä oli ilo saada noin 30 asiakasyritystemme päättäjää vieraaksemme Backaksen kartanon idylliseen maisemaan. Keväinen sää, iloiset jälleennäkemiset, kiinnostavat puheenvuorot sekä maittava lounas, niistä syntyi onnistunut asiakastilaisuutemme tälläkin kertaa.

AKL: Autoalalla seuraavien kymmenen vuoden aikana enemmän muutoksia kuin sataan vuoteen

Viime vuosina on tapahtunut paljon muutoksia automarkkinalla ja lähivuosina muutoksia odotetaan lisää, kenties enemmän kuin autoalalla koskaan näin lyhyessä ajassa. Tästä aiheesta tilaisuudessamme oli puhumassa Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa: 

Komponenttipula, jonka ennustetaan jatkuvan ainakin vuoden 2023 loppuun, leikkaa uusien autojen tuotantoa merkittävästi lähivuosina ja autojen ensirekisteröinti ennakoidaan elpyvän hitaasti koronakriisin aiheuttamasta talouden taantumasta. Tilauskanta on poikkeuksellisen hyvä, mutta tuotannon ongelmat vähentävät rekisteröintien määrää merkittävästi. Kysynnän ennakoidaan kuitenkin lähivuosina säilyvän hyvänä, vaikkakin uusien autojen pitkät toimitusajat saattavat vähentää uusien autojen ja lisäävän käytettyjen autojen kysyntää.

Sirupulaan ei ole näköpiirissä nopea ratkaisua. Sotatilanne vaikeuttaa tilannetta, sillä sirujen valmistuksessa kriittisimpiä materiaaleja, neonia ja palladiumia, valmistetaan Ukrainassa ja Venäjällä. Puolijohteiden saatavuuteen vaikuttaa myös hankala koronatilanne Kiinassa, jossa puolijohdetehtaita on jouduttu väliaikaisesti sulkemaan.

Ilman komponenttipulaa Autoalan käyttövoimaennuste näyttäisi varmasti hieman erilaiselta. Uusimmassa ennusteessa on otettu huomioon lainsäädännön suuntaviivat, viime vuosien kehitys ja erilaiset muut käyttövoimien kysyntään ja tarjontaan vaikuttavien ohjaustoimien vaikutukset. Autokannan sähköistymisen ennakoidaan kiihtyvän voimakkaasti tulevina vuosina, mutta kuten alla olevat ennusteet ennakoivat, polttomoottoriautoja tulee olemaan vielä runsaasti liikenteessä hyvinkin pitkään.

 

AKL käyttövoimaennuste 2022-2040

 

HILTI (suomi) Oy: tavoitteena 100 täyssähköistä autoa liikenteessä vuoden 2022 aikana

Kestävä kehitys ja autokannan sähköistyminen mietityttää ja aiheuttaa keskustelua myös asiakasyrityksissämme. Asiakkaamme Hilti (Suomi) Oy oli tilaisuudessamme kertomassa omasta globaalista strategiastaan, jonka mukaisesti Hilti (Suomi) Oy pyrkii hiilineutraaliksi vuoteen 2023 mennessä. Hiltin tavoitteena on vaihtaa koko autokanta täyssähköiseksi vuoteen 2023 mennessä ja autokannan vaihto täyssähköiseksi pudottaa kannan CO2 -päästöjä 90% vuositasolla.

Hilti (Suomi) Oy:n talousjohtaja kertoi tilaisuudessamme heidän kokemuksistaan sekä prosessista autopolitiikan uudistuksessa, jossa automallien valinnassa oli mukana myös henkilöstöstä muodostettu projektiryhmä.

Hilti5

NESTE oyj: uusiutuvat polttoaineet tulevaisuuden liikenteessä

Sähköistyminen on autoalan tämän hetken kenties puhutuin aihealue. Tilaisuudessamme Neste Oyj:n tuotteista vastaavan osaston päällikkö Teemu Sarjovaara toi mielenkiintoisen näkökulman tulevaisuuden energiaratkaisuihin. Teemu havainnollisti puheenvuorossaan hyvin konkreettisesti sen, että pelkästään sähköistämällä ei nykyisiä kasvihuonepäästöjä saada kuriin halutussa aikataulussa, vaan tarvitaan rinnakkaisia toimia. 

Teemu on kirjoittanut myös blogissamme siitä, kuinka kasvihuonepäästöjä ohjaava lainsäädäntö on kovin pirstoutunutta ja esimerkiksi ajoneuvojen CO2 -lainsäädäntö ohjaa hyvin vahvasti pelkästään sähköistymisen suuntaan (lue lisää https://liikkeessa.autokeskus.fi/liikenteen-energiaratkaisuista). Teemu totesikin puheenvuorossaan, että maailma tarvitsee järkevää lainsäädäntöä, jolla tuetaan toimia liikenteen kasvihuonepäästöjen alentamiseksi, yhtä yksittäistä keinoa fossiilisten polttoaineiden korvaamiseksi ei ole.

Neste

kiitos osallistujille ja puhujille

Kiitos kaikille osallistujille ja puhujille innostavista keskusteluista, toivottavasti pidit tilaisuudesta. Jos jokin tilaisuudessa näytillä olevista autoista jäi ajamatta ja haluaisit sopia erikseen koeajon, ota yhteyttä yritysmyyntitiimiimme!

 

Backas

 

Tilaa uutiskirje suoraan sähköpostiisi

Haluatko saada tiedon uusista kirjoituksista suoraan sähköpostiisi? Tilaa nyt Autokeskuksen uutiskirje.

TILAA UUTISKIRJE