Autokeskus - Liikkeessä

Sähköpakettiautot Autokeskuksen valikoimassa

Kirjoittanut Mauri Särkinen | 16.9.2022

Sähköinen voimalinja yleistyy myös pakettiautomallistoissa ja uusia malleja esitellään tasaiseen tahtiin, niinpä valikoimaa alkaa jo olla tässäkin ajoneuvoluokassa.

Työsuhdeautojen sähköistämiseen verrattuna tuotantoautojen sähköistämisessä on joitain haasteita, liittyen mm. lataamiseen sekä hyötykantavuuteen. Lisäksi ihan joka lähtöön ei vielä sähköversiota ole tarjolla, esimerkiksi nelivetoista sähköpakua vielä odotellaan. Näistä syistä pakettiautojen sähköistyminen on toistaiseksi ollut vielä hitaampaa kuin henkilöautoissa. Päästötavoitteet ohjaavat kuitenkin vääjäämättä yritysten autohankintoja kohti päästöttömiä tuotantoautoja. Tämän lisäksi kannustimena toimivat valtion hankintatuet, jotka koskevat nykyisellään myös yritysten hyötyajoneuvohankintoja.

Seuraavassa katsaus tämän hetken tarjontaan Autokeskuksen merkkivalikoimasta:

Peugeot

Peugeotin mallistossa löytyy e-Partner ja e-Expert, molemmat mallit ovat saatavana kahdella eri koripituudella. Tavaratilan vetoisuus e-Partnerin kohdalla koripituudesta riippuen 3,3-3,9 kuutiota ja isomman e-Expertin puolestaan 5,3-6,1 kuutiota.

E-Partnerin ajoakusto omaa 50 kWh:n kapasiteetin, jonka turvin saavutetaan WLTP-mittauksen mukaan 275 km:n toimintamatka. E-Expertissä puolestaan 75 kWh:n akusto ja vastaavasti toimintamatka 330 km.

Maksimi AC-latausteho Peugeotin sähköpaikuissa on 11 kW, DC- eli pikalatausteho puolestaan 100 kW.

E-Partnerin suurin sallittu vetomassa 750 kg, sekä jarruton että jarrullinen perävaunu. E-Expertin perävaunumassa jarrullisena suurempi, 1000 kg. Myös tavarakantavuutta e-Expertiin jää mukavasti, versiosta riippuen 1000-1200 kg.

Peugeotin sähkömallien esittelyautoja on käytössä eli koeajo on järjestettävissä.

Lisätietoja Peugeotin sähköisistä hyötyajoneuvoista

Citroën

Citroën-malliston sähköpakettiautot e-Berlingo ja e-Jumpy vastaavat tekniikaltaan ja ominaisuuksiltaan em. Peugeotin malleja.

Lisätietoja Citroën-malleista

Toyota

Toyotalla on tarjolla Proace City EV ja Proace EV jotka omaavat saman tekniikan Peugeotin ja Citroënin sähköpakujen kanssa. Myös Toyotan sähkömalleihin on saatavilla kaksi eri koripituutta, L1 ja L2. Tekniikan lisäksi myös tavaratilat ovat luonnollisesti identtisiä Peugeotin ja Citroënin vastaavien mallien kanssa.

Lisätietoja Toyotan sähköpakettiautoista

Ford

Ford-mallistossa täyssähköisellä voimalinjalla saatavissa on malli E-Transit, josta on tarjolla monta eri koriversiota, sisältäen kolme eri koripituutta ja kaksi eri kattokorkeutta. Akusto on kaikissa sama, kapasiteetiltaan 75 kWh, WLTP:n mukaisten toimintamatkojen vaihdellessa välillä 240 - 317 km.

Latausominaisuuksien osalta E-Transitissa tyypilliset lukemat eli ns. kotilatausteho maksimissaan 11 kW ja pikalatausteho 115 kW.

Auton saa joko 3 500 kg:n kokonaismassalla pakettiautoksi rekisteröitynä tai vaihtoehtoisesti kuorma-autona joko 3 900 tai 4 250 kg:n kokonaispainolla. Kantavuudet liikkuvat välillä 700-1 690 kg. E-Transit-mallistossa van-mallien lisäksi on myös alustamallit, joko lyhyellä ohjaamolla 3-paikkaisena tai pitkällä ohjaamolla jolloin autossa peräti seitsemän istuinpaikkaa.

E-Transitin suurin sallittu perävaunumassa on 750 kg, oli kärry sitten varustettu jarruin tai ei.

E-Transit löytyy jo esittelykäytöstä eli koeajo järjestyy.

Lisätietoja Fordin täyssähköisestä E-Transit -mallista

Nissan

Nissanin sähkökäyttöinen uutuusmalli Townstar saapuu vielä tämän vuoden puolella Suomeen. Hintoja ei vielä ole julkistettu, mutta muista tiedoista sen verran, että akusto on kapasiteetiltaan 44 kWh, WLTP:n mukainen toimintamatka yhdellä latauksella 285 km. Tavaratilaa on 3,9 kuution verran ja kantavuutta n. 700 kg.

Koeajomahdollisuutta ei vielä tästä mallista ole, ensimmäiset autot saataneen maahan vuoden lopulla.

Ensi vuoden aikana starttaa useammankin uuden täyssähköisen pakettiautomallin tuotanto eli lisää vaihtoehtoja on luvassa. Akkukoot eivät välttämättä ole lähitulevaisuudessa kasvamassa, johtuen osin tilankäytöllisistä ja osin massaan liittyvistä tekijöistä. Suuri akusto kun tarkoittaa painavaa auton omamassaa, joka puolestaan tarkoittaa pientä kuormakantavuutta, pakettiauton kokonaismassaksi kun on määritetty 3 500 kg. Tästä syystä tärkeään rooliin nouseekin auton pikalatausominaisuus.