Rallikesä käynnistyy Turun Kupittaalla


Autokeskuksen autot mukana kisajärjestelyissä

Autokeskus Raisio on vuosia tehnyt yhteistyötä SM-rallin kanssa, ja etenkin tänä vuonna autourheilu on läsnä autotalon arjessa. Kisojen järjestelyissä aktiivisesti toimiva automyyjä Laura Suvanto on yhdistänyt työn ja harrastuksen toimiessaan ralliorganisaation ja Autokeskuksen yhteyshenkilönä.

”Kisan pääorganisaattori on seurani Turun Urheiluautoilijat ry, ja omalla vastuullani ovat VIP-alueen järjestelyt”, Laura kertoo. Hän on itse ajanut rallia SM-tasolla, mutta keskittyy nykyisin seuratoimintaan. Ajamista Laura ei kaipaa: ”Olen vastuuvalmentaja nuorille, joten voin olla moniulotteisesti lajissa mukana, vaikken itse enää aja.” Turun Urheiluautoilijat ry:ssä hän on toiminut aktiivisesti vuosia, ja kertoo lajin tulleen hänelle verenperintönä, sillä myös hänen vanhempansa ovat mukana toiminnassa. Laura muistuttaa, ettei tällaista kisaa järjestetä yhden yhdistyksen voimin, vaan mukana ovat kaikki Turun alueen moottoriurheiluseurat.

Autokeskus näkyy sekä SM Mad-Croc Länsirannikon Rallin kilpailukeskuksessa Kupittaalla että reitin varrella. Juuri ennen kilpailijoiden päästämistä reiteille, ne ajetaan läpi Autokeskuksen lainaamilla etuautoilla.

”Etuautoilla reitti tarkistetaan ennen kuin kilpailijat päästetään liikkeelle”, Laura kertoo. Niin sanottua kolmen nollan autoa ajaa autotalonjohtaja Jari Virtanen. ”000-auto on vielä siviiliauto. Seuraavat nolla-autot ovatkin jo ralliautoja – ja niiden jälkeen reitille lähtevät kilpailijat.”

Lisätietoja SM Mad-Croc Länsirannikon Rallista löydät kilpailun verkkosivuilta www.lansirannikonralli.fi sekä seuraamalla rallin somekanavia

  • Facebook: Länsirannikon Ralli
  • Instagram: @lansirannikonralli
  • Twitter: @LRRalli

Kilpailun molempien kisapäivien livelähetyksiä voi seurata Moottoriurheilu.tv:n Youtube-kanavalla. Lähetyksissä on luvassa muun muassa kuljettajahaastatteluja heti tuoreeltaan erikoiskokeiden maaleista.

Tilaa uutiskirje suoraan sähköpostiisi

Haluatko saada tiedon uusista kirjoituksista suoraan sähköpostiisi? Tilaa nyt Autokeskuksen uutiskirje.

TILAA UUTISKIRJE