Myymäläesimies Tuukka Virtanen kertoo, että Olariin on valikoitu autoja muista toimipaikoista ja lisäksi on tehty runsaasti sisäänostoja. ”Meillä on autoja kaikkiin tarpeisiin, ja valikoimissamme ovat kaikki vaihtoautojen palvelut, kuten Autokeskus Turva -palvelupaketti, Helmi-takuuvaihtoautot ja edullisemman valikoiman AK-Outlet”, Tuukka mainitsee.
Tuukka on aiemmin työskennellyt Autokeskuksessa vaihtoautojen myyjänä. Autokeskus on hänelle tuttu, mutta uuden toimipaikan avaamisessa on paljon uutta. On pitänyt huolehtia paitsi valikoimasta, myös kaikesta siitä, miten arki rullaa toimipaikassa aina kalusteista kahvinkeittimiin.
Tuukan lisäksi Olarissa työskentelee neljä automyyjää, ja tiimille on jo ennen talon avaamista muodostunut hyvä yhteishenki. Albert Gashi, Mats Holopainen, Jari Peuna ja Erik Tuomiranta aloittivat työnsä kesäkuussa ennen toimipaikan avaamista. Ensimmäisten viikkojen perehdytys on antanut heille vahvan perustan asiakaspalveluun ja myyntityöhön, ja jokaisella on myyntikokemusta valmiiksi edellisiltä työnantajiltaan.
Autokeskuksesta Olarin tiimiläiset kertovat saaneensa positiivisen kuvan. ”Otetaan ihmiset haltuun ja panostetaan perehdytykseen”, Jari Peuna kiittää. Tiiviin perehdytysjakson jälkeen tuntui kuitenkin hyvältä päästä sanoista tekoihin ja saada laittaa myymälä kuntoon ja autot esille.
Tuukka, Albert, Mats, Jari ja Erik toivottavat asiakkaat tervetulleiksi!